Pop & Jazz Konservatorio päätti panostaa musiikin verkko-opetukseen jo 2014 – nyt lajissaan maailman kärkeä

Vuonna 1972 perustettu Pop & Jazz Konservatorio on Suomen johtava ja yksi Euroopan arvostetuimmista rytmimusiikkiin erikoistuneista musiikkioppilaitoksista, jossa on opiskellut lukuisia suomalaisia huippumuusikoita. 5.1.2021 avataan Pop & Jazz Open -palvelu, josta kuka tahansa voi ostaa itselleen rytmimusiikin parasta osaamista Suomessa. 

Koronavuoden synnyttämä poikkeustilanne on tuonut musiikin verkko-opetuksen esille koko maailmassa. Ilmiössä on kyse paljon muustakin kuin vain videoyhteyksiin siirtyneistä soittotunneista. Pop & Jazz Konservatoriossa digimaailmaan on panostettu jo vuodesta 2014 alkaen.

Reilun viiden vuoden urakoinnin aikana on luotu kokonaisuus, jossa ­Pop & Jazz Konservatorion koko opettajakunnan taito ja tieto ollut pedagogisena pohjana. Kehitystyön tuloksena ovat syntyneet muun muassa digitaaliset eri instrumenttien Soivat oppikirjat, joihin on koottu Pop & Jazz Konservatorion koko opetussisältö. Soivat oppikirjat toimivat musiikin ilmiöiden hakuteoksena ja työkirjoina eri instrumenteille. Opetusmateriaali on kuvannettu siten, että jokaisesta harjoitustyypistä on esimerkkisuoritus ja mahdolliset huomiot harjoituksen työstämisestä.

Tärkeänä osana verkko-opetusta on myös mobiilisovellus Exaktor, joka on tarkoitettu teorian ja säveltapailun itsenäiseen harjoitteluun. Exaktorissa on tuhansia tehtäviä eritasoisille oppijoille ja tehtävien sisältö yltää taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän tehtävistä ammatilliseen koulutukseen ja tarvittaessa korkeakoulutasolle. Teknisessä toteutuksessa on ollut mukana suomalainen ohjelmistotalo Teatime Research ja se julkaistaan vuoden 2021 aikana.


Pop & Jazz Open myös mahdollistaa pedagogisia kokonaisuuksia muille oppilaitoksille ja yhteisöille. Laajojen etäisyyksien Suomessa tästä on iso hyöty itse asialle. Eli musiikin laadukkaalle opetukselle.

Pop & Jazz Open parantaa rytmimusiikin opetusmahdollisuuksia koko Suomessa

Pop & Jazz Konservatoriossa opiskelu on miltei viidenkymmenen vuoden ajan edellyttänyt läsnäoloa Helsingissä. Tammikuussa 2021 alkaen Pohjoismaiden vanhimman rytmimusiikin oppilaitoksen opetus on kaikkien saatavilla lähtötasosta tai maantieteellisestä sijainnista riippumatta.

Tiistaina 5.1.2021 aukeavassa Pop & Jazz Openissa kuka tahansa voi opiskella Pop & Jazz Konservatorion ammattitaitoisten opettajien johdolla yksilötunnilla tai kurssilla. Openista voi myös ostaa Pop & Jazz Konservatorion kehittämiä digipalveluita, kuten Exaktor-ohjelman ja soivia oppikirjoja.

Pop & Jazz Open myös mahdollistaa pedagogisia kokonaisuuksia muille oppilaitoksille ja yhteisöille. Laajojen etäisyyksien Suomessa tästä on iso hyöty itse asialle. Eli musiikin laadukkaalle opetukselle.

”Olemme innostuneita ja ylpeitä verkko-opetuksemme kehitystyöstä. Samaan aikaan on tietysti hyvä muistaa, että musiikin opiskelua ei kokonaan digikanaviin suinkaan viedä. Etäopetus- ja lähiopetus täydentävät toisiaan. Nämä uudet avauksemme tuovat uusia mahdollisuuksia, eivät ole keneltäkään pois”, kertoo Pop & Jazz Konservatorion rehtori Janne Murto.

”Olemme etsineet jo vuodesta 2014 asti kansainvälisiä verrokkeja musiikin oppilaitosten verkko-opetuksessa. Voimme ylpeänä todeta olevan kehitystyön kärkijoukossa. Mutta ei tätä digiopetusta tietenkään minkään kärkisijojen takia ole lähdetty tekemään. Oleellisinta on edelleen musiikin opiskelu. Ihan sama perustehtävä meillä edelleen on”, Murto sanoo.

Rehtori Janne Murto
Rehtori Janne Murto
facebook
Twitter
Follow